Innostuin viime viikolla Jaanan tossuista niin että aloin heti haaveilla itselleni samanlaisia. Ohje siis Tellun kautta Käspaikasta. Ajattelin käyttää kaappiin jääneet Pirtin Kehräämön karstalangat, joissa on 70% villaa ja 30% islanninhevosen karvoja. Eipä niistä tullut pikkusieviä kotitossuja vaan jonkun villimmän petoeläimen käpälät. Hevosenkarvat kun nousivat huovutuksessa ihan villisti esille.

Näihin ei enää oikein passaa suunnittelemani nappi/pitsi/jojokoristukset. :P

Tänään sain lopulta aikaiseksi kauan ajatuksen alla olleen ja matkoilla kaivatun syöttötuolin. Esikuva löytyy täältä ja kangas on vanhasta lasten pussilakanasta. Lisäksi tuhlasin neljä kuminauhanpätkää. Vaikuttaisi toimivan tsi-versionakin vaikka varsinaista käyttäjää ei vielä saatu köytettyä testiin.

Elman viides synttäriaamu alkoi toimeliaasti lahjakäsityön kimpussa.