Olen salaa ihaillut vanhoja vakosamettivaunuja (parhaillaankin on lähikirppiksellä yhdet ihanat 100€ hintapyynnillä!), koittanut olla järkevä ja tehnyt paljon hyviä päätöksiä. Luvannut sokerileipurillekin etten rahtaa nurkkiin mitään rohjakkeita heräteostoksia. Kunnes sitten viime syksynä oli kaatiskuormaan menossa kummisedän veljenpoikien kasariBriot yhdistelmärattaat. Ponyt tai muut pikkurattaat olisivat olleet tietysti kätevämmät (ja helpommat päällystää!) mutta en malttanut olla näitä ottamatta. Kangas oli sopivasti homeessa ja kuosi selkäpiitä karmiva mutta runko palvelee vielä hyvin alkuperäiskunnossaan pesun jälkeen.

 

 

 

En ole aiemmin verhoillut muuta kuin yhdet nukenrattaat ja ajattelin jättää kuomun suosiolla pois kuvioista. Loppu onkin kai arvattavissa?

 

 

Yhden isomman mokan sitten teinkin kuomussa, onneksi sisäpuolella. Ilmeisesti ompelin kankaat jotenkin väärin päin kun vuori jäi alhaalta vähän vajaaksi ja etuosasta löysälle. Sen verran tuossa kuitenkin on käsin ommeltua saumaa ja sormissa kipeitä reikiä etten lähde mokomaa purkamaan. Annetaan ajan kullata muistot. Syystä että runko tuli meille puolivahingossa ja ilmaiseksi, päätin toteuttaa koko homman omista kätköistä löytyvillä kankailla. Enpähän ainakaan pilannut kallitta materiaaleja! Vintistä löytyi vakosamettia istuimeen, puuvillaa somisteeksi ja muovilla pinnoitettua markiisikangasta kuomun väliin sadetta pitämään. Osa kankaista on kirppislöytöjä, loput toisten hylkäämiä paloja.

 

 

Muutama kohta on vielä viimeisteltävä ennen julkista esittelyä. Päätin tehdä projektista ihan poikkitaiteellisen ja ympätä tämän tänään aletun virkkuunkin sekaan kun värejä omissa puuvillalangoissa löytyi niin sopivasti.

 

 

Mymmeli tirsailee parhaillaan keskeneräisissä kärryissä, rullaavat ilmeisen unettavasti kuperiksi kuivuneilla lattialaudoilla kun iltamahanpurutkin hellittivät hetkeksi.