Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Näin sen tein

02.11.2009 - 21:17 / Kategoriat: TSI-vinkit, ompelukset

Tuli tuossa illansuussa ihan sellainen olo että pitäisi vielä saada puputasku, ihan itselle. Ajattelin samalla toteuttaa toiveen jonkinlaisesta työohjeesta. Levottomat räkänokatkin nukahtivat salamana kun sain ompelukoneen verkkovirtaan, Hilppaa lainaten kone sanoo HAN HAN Han han han... Kieltämättä yksi mukavimmista tavoista nukahtaa oli lapsena se äitin ompelukoneen ääni.

 

Ensin tietysti leikataan kankaat, kaksi isompaa kappaletta selkämystä ja vuorta varten (23cm x 16cm) sekä kolme pienempää taskuiksi (16cm x 10cm). Mitat eivät sisällä saumanvaroja! Vuori- ja selkäkappaleisiin silitetään tarpeen mukaan tukikangasta.

 

 

Samalla raudan kuumennuksella silitetään kapeat päärmeet taskukappaleiden reunoihin ja ommellaan ne kiinni.

 

 

 

Valmiissa "kansiossa" on vasemmalla puolella yksi tasku ja oikealla kaksi (kuvioiden suunnat on hyvä huomioida leikatessa ja päärmätessä :). Nyt nuo oikeanpuoleiset kaksi taskukappaletta asetetaan halutusti päällekkäin ja tikataan sopivasta kohdasta poikittain toisiinsa (toimii auki jätettynäkin eli tämä työvaihe ei ole mitenkään välttämätön). Puputaskuun tein ylös paikan kela-kortille.

 

 

Kaikki kolme taskukappaletta asetellaan vuorikankaan oikealle puolelle...

 

 

...ja koko komeuden päälle laitetaan selkäkappale nurja puoli ylöspäin. Kannattaa neulata ennen ompelua. Jätä toinen lyhyistä sivuista ompelematta, puputaskussa jätin auki oikean päädyn jossa on kaksi taskua.

 

 

Siisti saumanvarat, kulmista aika tarkalle.

 

 

Oikein päin käännettynä sen tuleva sisäpuoli näyttää tältä...

 

 

...ja ulkopuoli on tällainen. Tarkoituksena on siis jättää kääntöaukon sulkeva ommel piiloon taskun pohjalle.

 

 

 

Lopuksi ommellaan pääty kiinni, leikataan saumanvarat ja käännetään tasku oikein päin. Sieltä se sauma kurkistelee.

 

 

Nyt äkkiä kortit jemmaan ja neuvolaan!

 

 

 
pikkukiiski kirjoitti 02.11.2009 - 22:30
oiiiii mitä kangasta! saako tiedustella että mistä noin ihanaa olet löytänyt?

Ja hieno päällinen kyllä neuvolakortille ♥
Maiju kirjoitti 02.11.2009 - 22:55
Jes, mahtavaa, kiitos! Kun nyt vielä jostain sais noin mahtavaa kangasta...
Kangaskasa kirjoitti 02.11.2009 - 23:20
Tosi ihana! Kiitos ohjeesta!
Anonyymi kirjoitti 02.11.2009 - 23:28
Hei! Olen jonkin aikaa seurannut blogiasi ja mietin nyt, että myytkö mahdollisesti vaikkapa tekemiäsi lompakoita/teetkö "tilauksesta"? Olen etsinyt itselleni kankaista lompakkoa huonolla menestykselläää.. Ja jos mahdollisesti teet, niin millainen on hintaluokka noin suunnilleen? :)

-Tiia
mari kirjoitti 03.11.2009 - 07:31
Ihanaa, kiitos kun viitsit laittaa ohjeen! :))
huuuhtala kirjoitti 03.11.2009 - 07:34
Kiitoksia näistä kuvallisista ohjeista. Näin tälläinen tavan verhon lyhentäjäkin uskaltaa joskus kokeilla jotakin, kun on jotakin mistä katsoa. Ikinä kun kukaan ei ole neuvomassa vieressä. Kyllä meinaan kokeilla!

Tosi nätti kansi on ja varsin syötävää kangasta!
Ritva kirjoitti 03.11.2009 - 08:31
Aina vaan ilmestyy toinen toistaan haukempia kankaita sun töihisi! Kyllä sää olet taitava!
Sannu kirjoitti 03.11.2009 - 09:42
Kiitos ohjeesta! Ihanaa, kun joku viitsii nähdä vaivan ja tehdä vielä ohjeet ja jakaa ne muille! Jospa minäkin nyt ompelisin pari, kun en ole jaksanut mittailla ja miettiä, jotta miten olisi järkevää. Mitä sitä keksimään pyörää toista kertaa :)
Henna kirjoitti 03.11.2009 - 09:43
Kiitos ohjeesta! Ihanaa päästä ompelemaan jotain pientä välillä, näin muuton jälkeen kun verhojen ompeleminen alkaa jo tökkimään. :D
Piia kirjoitti 03.11.2009 - 09:49
Kiitokset ohjeesta! Täytyypi heti kokeilla :)
Annika kirjoitti 03.11.2009 - 10:35
Aa, olen mykistynyt. Menis multa sormi suuhun. Ihana tuo taskuidea ja aivan mahtava kangas!
Anni kirjoitti 03.11.2009 - 12:31
Kiitos, hienoa jos ohjeesta on teille hyötyä! Käykää ihmeessä vinkkaamassa millaisia taskuja olette tehneet ellen satu huomaamaan.

Tiia: Lompakoita (tai muutakaan) en tee enää myyntiin kun lakkautin toiminimeni mutta ainahan voidaan sopia jonkunlaista vaihtokauppaa, laita vaikka sähköpostia jos innostuit.
Anni kirjoitti 03.11.2009 - 12:36
Ja ite jatkaa vielä, kankaan ostopaikka on Etsyssä:

http://www.etsy.com/shop/myetsyshop
TiinaK kirjoitti 03.11.2009 - 12:49
Kiitti ohjeesta! Melkein samoin tein sen oman versionikin.
Mari kirjoitti 03.11.2009 - 13:34
Hieno puputasku! :)

Tuli vain mieleeni, kun tuolta puputaskusta vilahtelee tutunnäköinen kortti, että onko onnittelujen paikka, vai vanhaa neuvolakorttiako siellä säilytät? :)
Jaana kirjoitti 03.11.2009 - 13:49
Kiitos tästä ohjeesta! Kauan olen miettinyt, että pitäisi tehdä joku kiva tasku neuvolakortille, mutta ei vaan ikinä saa aikaan. Nyt on sitten pakko kun on ohjekin :)
hennak. kirjoitti 03.11.2009 - 15:04
Ihanaa! Sie luit mun ajatukset. Juuri eilen mietin neuvolakortteja etsiessäni, että tekisipä joku valmiit ohjeet sellaisiin päälisiin, niin tulisi itselläkin helpommin ommeltu ne. Nyt sie sitten olitkin jo laittanut ohjeet. Nyt mun vain pitää valita sopivat kankaat. Sopiiko tuohon lasten neuvolakortit myös?
Jaana kirjoitti 03.11.2009 - 16:24
Ihana ihana ihana!
Hanna kirjoitti 03.11.2009 - 18:21
Kiitos mahtavasta ohjeesta :) Nyt poitsulle neuvolakorttiin uudet kannet ja tää on muuten aika kiva lahjaideakin :)
Anni kirjoitti 03.11.2009 - 21:04
Mari: Meillä on kaikkien lasten korttitaskuissa tuolla vasemmalla äitiyskortti ja oikeassa taskussa lapsen oma, tästä pupusesta tuli lopulta säilytyspaikka poikasen korteille. On mulla kyllä ikiomakin tasku josta puuttuu vielä se toinen neuvolakortti, toivon mukaan saan alkuvuonna sinne sinisen tai punaisen kortin. :)

HennaK.: Kivaa! Nyt vaan ompelemaan tuohon kysymykseesi taisi tullakin jo vastaus.
Leena kirjoitti 03.11.2009 - 21:32
Osaisinkohan? lukiessani jossain kohdin tipahdin kärryiltä. mutta voi olla että onnistuu, silloin kun todella teen. Kiitos, saattaa olla että moinen tasku ilmaantuu minullekin.
Jonna kirjoitti 04.11.2009 - 11:22
Mahtavaa - taidan kaivaa ompelukoneen naftaliinista!
Tinde kirjoitti 04.11.2009 - 14:39
Oi kiitos ohjeesta. Jotenkin onnistun sössimään kaikissa mukamas yksinkertaisissa ompeluksissa..kuten tyynyliinoissa(kin). Tämä oli selkeä ohje ja tuo viimeinen kohta hyvä vinkki (siis taskun sisälle se vika ommel..ei olis taas tullu mieleen vaan olisin käsin väkertänyt).
Kiitos ja kiva blogi sinulla, eksyin ihan ekaa kertaa :)), vaan tulen toistekin
Samma kirjoitti 04.11.2009 - 18:12
Kiitos kivasta ohjeistuksesta!
inkeroinen kirjoitti 04.11.2009 - 22:05
Kiitos kiitos ihanasta ohjeesta, teinpä miekii taskun esikoiselle, laitan kuvia blogiini piakkoin. Oli kyllä helppoa, vaikka epäilin kykyjäni :D
Saara kirjoitti 05.11.2009 - 09:06
Kiitos ohjeesta! Ei tarvitse ite alkaa mitttomaan ja miettimään miten nämä tehdään. Kohta meilläkin on neuvolakorteille taskut. :)
tiinaf kirjoitti 05.11.2009 - 10:41
Ymmärsinhän oikein kuvasta ja kommenttiketjusta? Onnea, onnea!
NorppaStiina kirjoitti 08.11.2009 - 22:33
Kiitos aivan mahtavasta ohjeesta! Linkitin sen blogissani. Kiitos!
huuuhtala kirjoitti 20.11.2009 - 11:32
Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi itsekin kokeilla ohjettasi! :) Kiitos vielä kovasti. Tein virheen ja käytin liian ohutta kangasta, tapahtui vähän pientä karkaamista, mutta taas kerran jotakin jota osasin ommella!
Tässä aikaansaanokseni:
http://huuuhtala.vuodatus.net/blog/2251698/asenne-ja-muutama-tuotos/
Paula kirjoitti 29.11.2009 - 19:33
Kiitos ohjeista!Yritin itse pähkäillä tekniikkaa korttipussin tekoon, mutta onneksi ei tarvitse, kun olit miettinyt mun puolesta!!
Jonna kirjoitti 31.12.2009 - 11:12
Kiitos mahtavasta ohjeesta. Kuvaa tuotoksesta löytyy blogini tuoreimmasta postauksesta.
kristiina kirjoitti 20.04.2010 - 11:09
Kiitos mahtavasta ohjeesta.onnistui sitten minultakin.Laitoin linkin tänne, onhan ok?

ihanaa kevättä!
Pia kirjoitti 21.04.2010 - 23:06
Kiitoksia ihanasta ohjeesta.. Tällä oli helppo tehdä..
Annika kirjoitti 25.05.2010 - 14:11
Tosi selkeät ohjeet ja hyvät kuvat! Täytyypä itsekin tehdä, kunhan löytäisin jostain yhtä ihanaista kangasta..
Kaisuliina kirjoitti 03.06.2010 - 14:55
Kiitos ohjeesta! :) Todella hyvä tekniikka tehdä siistiä jälkeä (ei tarvitse tikata ja sauma jää piiloon).
Ompelin heti kahdet kannet, mutta omilla mitoilla. Tulen käyttämää tekniikkaa varmasti myös muissa kansissa, esim. kalenterin kannet.
Nipsutin kirjoitti 18.06.2010 - 22:18
Kiitos kivasta ohjeesta. Testasin. =)
Sonja kirjoitti 07.07.2010 - 16:05
Kiitos selkeästä ohjeesta! Blogissani kuva mun kansistani ja tietysti linkki tänne, toivottavasti se passaa?
Elämäntapaidiootti kirjoitti 14.07.2010 - 10:19
Kiitos ohjeesta! Jostain syystä tällaisen tumpelon virityksistä ei tullut läheskään noin siistejä :)
http://elamantapaidiootti2.blogspot.com/2010/07/pieni-valipala.html
Tiina kirjoitti 23.01.2011 - 10:44
Kiitos paljon ohjeesta! Täytyy kokeilla.
Sikuriinanen kirjoitti 27.01.2011 - 09:00
Kiitos hyvästä ohjesta! Eilen illalla oli juuri sopiva pikkuinen ompeluhimotus tälle projektille ja kiva tuli!
Noora kirjoitti 11.02.2011 - 21:31
Voi, tässä se tuli! KIITOS! Isosisko tuhosi pikkuvauvan neuvolakorttikotelon. Mietin, että tälläisiä olen jossain blogissa nähnyt, mutten osannut pelkistä kuvista hahmottaa, miten tämä tehdään.. KIITOS mahtavista ohjeista!!! :D
high availability servers kirjoitti 18.04.2011 - 15:20
Si vous etes interesses par le dossier
mp3 downloads kirjoitti 07.06.2011 - 14:12
Hello friends,this is a nice site and I wanted to post a note to let you know, good job! Thanks
Best regards, Natali, CEO of utorrent
frostwire kirjoitti 07.06.2011 - 14:17
Great article!) Thank you!
love songs
internet download manager kirjoitti 21.06.2011 - 12:06
internet download manager download Songs Movies Shareware and Freeware Downloads by RightFiles.com Software Development, Easy Mp3 Download Inc., Internet Download Manager ...
Pieta kirjoitti 27.08.2011 - 17:11
Suuret kiitokset helposta ohjeesta! Tuota viimeistä taskun käännöstä en olisi ikinä itse älynnyt tehdä noin näppärästi!
Hanne kirjoitti 25.10.2011 - 21:24
Kiitokset erittäin selkeistä ohjeista! Jopa minä sain kannet onnistumaan niiden avulla! :)
Isosisko kirjoitti 27.02.2012 - 16:18
Kiitos ihanasta ohjeesta. Tein eilen päällisen puhelinmuistioon ihan omasta päästä, ompelin ja purin ja ompelin ja purin. Sain lopuksi valmiiksi, mutta olipahan homma.

Kummitytön neuvolakorttikannet valmistuivat sitten ohjeillasi paljon helpommin.
nabtempgravwil1975 kirjoitti 16.03.2012 - 02:10
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code